Blogi muutti taas.

10 toukokuu, 2009

Aikaisempi yritys ei onnistunut, joten toivotaan, että tämä onnistuisi. Blogi on nyt siirretty osoitteeseen http://www.skepticsunited.iblogger.org ja toistaiseksi on toiminut ihan hyvin. Kuten aikaisemminkin valitettavasti tuo .tk loppuinen domain ohjaa vielä tälle sivulle, mutta kun tämän sivun käyttö lakkaa, niin se on mahdollista siirtää. Mahdollisia parannusehdotuksia voi esittää tuolla uuden blogin puolella.


WTC tornit räjäytettiin sittenkin?

9 toukokuu, 2009

Moni henkilö on väittänyt, että WTC-tornit räjäytettiin, eivätkä ne romahtaneet itsestään. Perusteluja tähän ovat olleet mm. romahtamistyyli, rakennuksissa näkyneet pienet “räjähdykset”,  se, ettei tulipalo riitä romahduttamaan sillä tavalla rakennettua rakennusta ja joidenkin ihmisten kertomukset, miten he kuulivat ennen tornin romahtamista räjähdyksiä ollessaan kellarissa.

Harvemmin näitä ihmisiä kuitenkin otetaan todesta, sillä mitä hallitus kertoo täytyy olla totta.(Ihmiset nyt vain ovat liian hyväuskoisia)

Huomionarvoista on myös se, miten Yhdysvaltain hallitus on käyttänyt tätä tapahtumaa hyväkseen (“terrorismin vastaiset” lait, Irakin sota, jne.) Myös on löytynyt tapauksia, missä joku näistä “terroristeista” on löytynyt jostainpäin maailmaa, ja ilmoittanut olevansa elossa., osa näistä tapauksista on kuitenkin todettu vääriksi. Myös tornien räjähdettyä alue suljettiin nopeasti, eikä ketään päästetty tutkimaan jäänteitä. Pitää kuitenkin muistaa, että tämänlaisissa tapauksissa alue yleensäkin suljetaan.

Mutta sitten itse asiaan: Tutkijat ovat löytäneet WTC:n läheltä kerätyistä pölynäytteistä äärimmäisen hienojakoista reaktoitumatonta termiittiä harmaista ja punaisista lastuista, joita löytyi ympäriinsä aluetta.

“Useita rautarikkaita palloja on selkeästi havaittavissa näiden erikoisten punaisten ja harmaiden lastujen sytytyksen jälkeisessä vaiheessa. Punaisen osuuden näistä lastuista on havaittu olevan reaktoitumatonta termiitti-materiaalia ja hyvin aktiivista. Päättelemme, että korkean lämpötilan vähentynyt hapetusreaktio, tarkemmin termiitti-reaktio, on tapahtunut kuumentuneissa lastuissa.”

Ja niille, jotka eivät tiedä, mitä termiitti on kerrottakoon, että se on tavallisin metallin ja metallioksidin yhdistettä. Tavallisin termiitti palaa noin 2500 celsiusasteen kuumuudella, mutta parhaimmillaan voidaan valmistaa jopa 4000 asteen kuumuudella palavaa termiittiä.

Pitää kuitenkin muistaa, että kaikkeen ei kannata aina uskoa.

Jokainen kuitenkin vetäköön oman johtopäätöksensä…


Alternative Medicine FAILS #6

8 toukokuu, 2009

Pikkulapsi kuoli niskan manipulaatioon.

Onnea epäviralliset kiropraktikot, te teitte sen taas. \o/
Iältään noin kolme kuukautta vanha tyttö kuoli niskan manipulaatiosta johtuen. Häntä hoiti “kraniosakrinen terapeutti” (jos jollain on ehdottaa oikeaa suomennosta ilmoittakoon itsensä), joka venytti syvään ja pitkään tytön niskoja.

Miksi tyttö oli hoidossa? En tiedä. Kai siitä samasta syystä kun kiropraktikoilla väännetään vauvojen, lemmikkien ja pienten lasten selkärankaa. Pohjattomilla väitteillä houkuteltu hoitoon. Säälittävää.

*Sarjan tuotanto perustuu Quackwatch-sivuston viikottaiselle uutiskirjeelle.*


Zombie Apocalypse!

5 toukokuu, 2009

VAROKAA!

Sika-influenssa viruksesta on kehittynyt uusi sivuhaara, nimeltään H1Z1 joka kykenee käynnistämään uhrinsa sydäntoiminnot uudelleen jopa kahden tunnin päästä kuoleman jälkeen.

-Näin ilmoittaa uutistoimisto BBC.

Mutta hei odottakaas!?
Eikös otetakin uusi vilkaisu tähänkin aiheeseen?

Todellakin netissä liikkuu tuollainen hyvin suosittu artikkeli siitä, kuinka H1N1 on nyt mutatoitunut zombie- virukseksi. Mutta jutun juju on siinä, että kyseessä ei ole AITO BBC. Mikä tässä nyt on meneillään on erittäin taitavasti pykätty huijaussivusto, jonka on tarkoitus näyttää täysin samalta kuin BBC:n uutissivu.
Ja työ on todellakin taidokasta. Käykää itse katsomassa.

http://bouncewith.me.uk/europe/8027043.htm

 

Huijaussivusto

Huijaussivusto

 

Artikkeli on levinnyt huimaa vauhtia ympäriinsä ja erityisen suosittu se on sivusto Twitterissä jossa käyttäjät ovat linkanneet juttua toisilleen salamasodan tahdilla.

Artikkelissa väitetään:
- Että virus kykenee käynnistämään uhrin sydämen kaksi tuntia kuoleman jälkeen.
- Että virus olisi helposti leviävä ja täten maailman terveysorganisaatio WHO on nostanut varokkitasonsa 6:teen, joka olisi korkein mahdollinen.
- Että kuolleista heräämisen jälkeen heränneet olisivat hyvin väkivaltaisia ja häiriintyneitä ja hyökkäilisivät ihmisten kimppuun johtuen suuresta aivojen happivajauksesta ja jostain “kemikaalista” jota vapautuu verenkiertoon heräämisen yhteydessä.

Kaikki BS:ssää! 

Artikkelissa oli vielä yksi monia hyyttävä kommentti nuoresta Meksikosta palanneesta pojasta, joka oli herännyt kuolemansa jälkeen ja hyökännyt äitinsä kimppuun.

The Netherlands confirms its first case of zombie swine flu, in a three-year-old boy recently returned from Mexico. After passing away early this morning, he rose from the dead and lunged at his mother. 

Totta? Ei.
Tekee hauskan jutun jota kertoa kavereille? Kyllä.

Järkiperäisyyden kuuluttaja Skeptics United – over and out. ;]


Viikon Tiedeuutiset

5 toukokuu, 2009

Viikon Tiedeuutiset viikolle 18 rullaavat seuraavilla aiheilla:

  • Auttoiko asbesti elämän kehittymisessä?
  • Ajatuksella ohjattava pyörätuoli
  • Supervahvaa hämähäkinseittiä

Asbesti ja evoluutio

Maanjäristykset ja asbesti ovat epätodennäköisiä evoluution auttajia, mutta ne ovatkin voineet tehdä juuri sen.

Merenpohjassa olevat repeämät ja asbesti ovat saattaneet antaa evoluutiolle jalansijan 3.5 miljardia vuotta sitten.

Tutkijat Naoto Yoshida ja Nori Fujiura matkivat ympäristöä tekemällä kudokseen bakteeri-biofilmin. He lisäsivät “chrysotile”-mineraaleja (chrysotile = asbestimineraali), bakteerisyntyisiä DNA-molekyylejä, joita kutsutaan plasmideiksi. (Niillä oli geenit antibiottiseen resistanssiin.)Sitten he heittivät joukoon piioksidirakeita simuloidakseen maaperää. He ravistivat sekoitusta 60 sekunnin ajan saadakseen entisaikojen matala-energisiä järistyksiä matkittua. 

Jälkeenpäin kun antibiotteja lisättiin, he huomasivat, että noin 1/10,000 bakteereista oli napannut resistanssigeenit.

 Tällainen “geeninsiirto” olisi tarpeeksi evoluution vaatimiin geneettisiin variaatioihin, sanoo Yoshida.

http://www.newscientist.com/article/mg20227064.900-did-asbestos-help-life-evolve.html

Use the Force

Halvaantuneet voisivat käyttää pyörätuolia, jota ohjaillaan ajatuksen voimalla? Onnistuu.

Pyörätuolia pystyy käyttämään jopa ruuhkaisissa ja tuntemattomissa paikoissa. Halvaantuneen kalloon asennetaan sensoreita ja hänen silmien eteen asetetaan 3D kartta lähiympäristöstä.
Kartta muodostetaan lasereilla ja sitten heijastetaan käyttäjän silmille. Sitten sensorit havaitsevat henkilön päässä tapahtuvat fluktuaatiot(vaihtelut).

Tuolia on nyt kyetty käyttämään ainoastaan 2 tuntia putkeen, sillä sensoreiden kiinnikegeeli kuivuu siinä ajassa ja heikentää tuolin suorituskykyä.

http://www.newscientist.com/article/mg20227065.900-robotic-wheelchair-controlled-by-thought-alone.html

Hämähäkinseitti

Resepti kymmenen kertaa vahvempaan hämähäkinseittiin:

  1. Hämähäkinseittiä
  2. Titaniumia

Vaikka hämähäkinseitti on tänäkin päivänä tunnetusti maailman vahvimpia kuituja, mutta nyt siitä voidaan tehdä vieläkin vahvempaa.
Tiedemiehet ruiskuttivat silkkirakenteeseen titaniumia ja huomasivat, että silkki pystyy sitoutumaan titaniumin kanssa tuloksena paljon vahvempaa materiaalia.

http://www.newscientist.com/article/mg20227066.200-for-supertough-spider-silk-just-add-titanium.html


Alienin kallo Marsissa!

2 toukokuu, 2009

*Sigh*
Yksi surkeimmista pareidoliatapauksista lähiaikoina…

Ufointoilijat ovat nyt taas vaihteeksi innostuneet NASA:n uusimmista satelliittikuvista. Niissä kun näkyy olevan heidän mielestään aivan selvä “alienin kallo”.

Kallo Marsissa

Kallo Marsissa

Omasta mielestäni kyseessä on taas näitä tuttuja pareidolia-ilmiöitä, eikä tämä ole edes hyvä sellainen. Kyseessä on selvästi aivan tavallinen murikka jossain Marsin kolkassa.

Vai haluaako joku antaa muita näkökulmia?

http://www.telegraph.co.uk/scienceandtechnology/science/sciencenews/5255394/Alien-skull-spotted-on-Mars.html


Alternative Medicine FAILS #5

1 toukokuu, 2009

Varokaa huijausyrityksiä jotka mainostavat epäilyttäviä hoitokeinoja sikainfluenssaan!

FDA varoittaa väestöä ympäriinsä pyörivistä mainoksista/kampanjoista, jotka mainostavat parannusta tai ehkäisyä sikainfluenssaan.

Epärehellisestä toiminnasta voi reportoida osoitteeseen:http://www.fda.gov/oci/flucontact.html


What Do I Do Next?

29 huhtikuu, 2009

Skeptismi. Mitä SINÄ voit tehdä yhtenä ihmisenä sen eteen? Miten voit edistää skeptisyyden liikettä ja aatetta?

Älä murehdi enää. Kyseessä on pdf muodossa netistä löytyvä Daniel Loxtonin editoima opaslehtinen, joka kertoo miten sinä voit tehdä jotain skeptisen yhteisömme hyväksi. Lue joko koko juttu tai sitten katso pdf:n loppupuolelta tiivistelmä kaikesta.

Älä jää pois aktivismista!

http://www.skeptic.com/downloads/WhatDoIDoNext.pdf


Viikon Tiedeuutiset

28 huhtikuu, 2009

Viikon 17 Tiedeuutiset kertovat aiheista:

  • Vesipisaroiden fysiikkaa
  • Aivojen musiikkia
  • Identtisten eläinten erilaisuudesta

Läts!

Milloin sadepisara läsähtää? Yllättäen, prosessi alkaakin jo ennen varsinaista kontaktia.
Nestemäinen pisara tippuessaan yleensä litistyy ohueksi ja sitten ponnahtaa muodostaen kruunun muotoisen iskujäljen.

Harvard Universitysta Shreyas Mandre ja kollegat tekivät tietokonesimulaation pisaran tippumis skenaariosta. He ottivat mukaan kaikki mahdolliset elementit mukaan lukien pintajännitteen ja ilmanpaineen.

Mitä he saivat selville oli se, että juuri ennen pisaran osumista, sen alla oleva ilma painaa sen litteäksi ja saa iskeytyessä aikaan kruunun.

Läiskyminen on vieläkin huonosti ymmärrettävissä, sanoo Mandre. Mutta tällaisten tutkimusten ajaminen voisi edistää myös läiskevaaraa madaltavia materiaaleja keittiöihin ynnä muualle.

http://www.newscientist.com/article/mg20227055.400-raindrops-splash-before-they-hit-the-ground.html

Aivot ja musiikki

Tutkijat US Department of Homeland Securitysta (DHS) tekevät väitteitä joita monien psykologien on vaikea niellä. He ovat kovin skeptisiä DHS:ssän tekemän ehdotuksen mukaan, että aivoista luotua musiikkia voisi käyttää mielentilojen hallintaan.

DHS:ssän perusidea perustuu siihen, että ihmisen olelssa tietyssä tilassa, hänen aivotoimintansa nauhoitetaan ja se myöhemmin käännetään polyfoniseksi musiikiksi. Biitit voivat lähennellä jopa hienoja pianoklassikoita. DHS:n mukaan varuillaan olevassa tilanteessa nauhoitettu musiikki voidaan myöhemmin käyttää uudelleen niin, että kuunnellessaan tätä “teosta”, ihminen voisi uudelleen kokea tämän varuillaan olon. Sama juttu jokaiselle tunteelle.

Teknologiaa ehdotettiin DHS:n alaisuudessa toimivat palolaitos, rannikkovartiosto, pommiryhmä ja muut DHS:n sisällä toimivat osastot.

Lawrence Parsons, psykologi Sheffieldin Universitysta kommentoi: “En usko, että heillä on hajuakaan, mitä he yrittävät tehdä.”

http://www.newscientist.com/article/dn17022-can-internal-brain-music-be-used-in-therapy.html

Eläimet ja DNA

“Eläimet jotka ovat ulkoisilta ominaisuuksiltaan täysin samanlaisia, saattavat kuulua täysin eri lajeihin.” – Näin sanoo uusi ruotsalainen tutkimus, joka selvitti DNA-tutkimuksen avulla, että yksi tyypillisin jaollisista matotyypeistä onkin kaksi eri matolajia.

Tämän kaltainen tulos tukee sitä teoriaa, että lajien määrä pallollamme onkin ekspotentiaalsesti suurempi. Kun yksi eläinlaji vain vaikuttaa olevan yksi ja se onkin kaksi erillistä lajia, kertaantuu periaatteessa todella suuri osa maapallomme elollisesta populaatiosta.

“Voimme puhua todella suuresta määrästä uusia eläinlajeja, jotka ovat vielä löytämättä, koska ne muistuttavat jotain toista lajia hyvin paljon,” sanoo professori Christer Erséus.

University of Gothenburg (2009, April 24). Animals That Seem Identical May Be Completely Different Species. ScienceDaily. Retrieved April 26, 2009, from

http://www.sciencedaily.com /releases/2009/04/090422121858.htm


The Skull of Doom

26 huhtikuu, 2009

 

The Skull of Doom

The Skull of Doom

Se oli vuosi 1926, kun “reality-Lara Croft” Anna Mitchell-Hedges kaivautui syvälle mayojen ikiaikaiseen temppeliin. Hän teki tutkimusmatkallaan mahtavan löydön, sillä hän löysin mayojen alttarin alta maailman erikoisimman jalokiven.

Mitchellin kristallikallon. Kallon joka sai myöhemmin nimekseen “The Skull of Doom”.

~~~~

Nyt takaisin todellisuuteen.
Kristallikalloja on nykyään vähän siellä sun täällä, mutta kun aihe joskus keskustelussa kääntyy kristallikalloihin, yleensä puhutaan Mitchell-Hedgesin kallosta.
Kallolla on väitetty olevan mitä kummallisimpia voimia aina parantavista ominaisuuksista, kuvattaviin auroihin ja sellaisiin luokittelemattomiin ominaisuuksiin, että kallo pysyisi saman lämpöisenä missä lämpötilassa vain.

Voimme tietysti vain arvella, mitkähän näistä väitteistä ovat totta, (Epäilen henkilökohtaisesti kaikkia) koska yhtäkään kertaa Mitchell-Hedgesin suku ei antanut kalloja tutkittavaksi.

Mitä käy ilmi, kun kalloja tarkemmin tarkastelee on se, että Mitchell-Hedgensien kallojen iäksi ilmoittama 3600 vuotta on hiukan yläkantiin. Ja vieläpä, Anna ei koskaan itse käynyt Mayojen temppelissä, vaan osti kallot taidekeräilijä Sydney Burneylta Lontoossa huutokaupan kautta.

Mutta entä jos se olikin alun perin tämä Sydney jätkä, joka oli oikeasti löytänyt kallot Mayojen temppelistä?
Ei. Tämäkin voidaan todistaa toisin.
Sydney itse, on kirjoittanut American Museum of Natural History:lle kirjeen, (joka heillä vielä on tallessa) jossa käy ilmi, että Burney sai kallot käsiinsä vasta 1933 ranskalaiselta keräilijältä Eugene Bobanilta. Tätä ei tietenkään voida todistaan, mutta se vaikuttaa aika selvältä jutulta, ottaen huomioon monet referenssit ja yhteydet näiden kahden miehen välillä.

Ja tästä tyypistä se juttu vasta alkaa. Niin no, tähän se oikeastaan päättyy… Eugene Bobankaan ei kallojaan hankkinut tutkimusmatkalta, van yksikertaisesti osti ne lähimmältä valmistajalta.
Sillä veistotöitä ja ja muuta työstöä tekevä yhtiö oli juuri tilannut 1870 aikoihin suuren erän kvartsia. Tätäkään ei tietenkään voida todistaa, mutta myöhemmin kun yhtiö myi kristallisia ja työstettyjä tekeleitään, tiedetään Bobanin kävelleen ulos kaupasta useamman kristallikallon kanssa.

Vieläkö uskot kristallikallojen lumoon? Nykyajan hienoimmissa veistotyölaboratorioissa on tutkittu kalloja  ja huomattu, että ne eivät mitenkään voi olla mitenkään vanhoja, ja että niiden veistoon ja hiontaan on käytetty nykyaikaisia, mekaanisia työkaluja. Kallot ovat myöskin siinä kunnossa, että niiden veisto tuohon tilaansa siihen aikaan kun Mitchell-Hedgesit kallot ajoittivat on kerta kaikkiaan mahdotonta.

Siinä taas ajattelemista.

http://skeptoid.com/episodes/4098

http://www.csicop.org/si/2006-04/nickell.html


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.