“Saksan poliisi on joutunut noloon asemaan, kun mm. Haamumurhaajaksi ja Naiseksi ilman kasvoja nimitetty sarjamurhaaja onkin paljastunut saastuneeksi vanupuikoksi. Olematonta rikollista on etsitty turhaan vuosikausia. “
- Uutisoi YLEn ulkomaiden uutiset
Tätä haamunaista on vuosien saatossa epäilty yli 40 murhasta, joihin lukeutuu poliisin raaka murha. Miksi? Rikospaikoilta on aina löytynyt dna tutkimuksissa ilmeisesti Itä-Eurooppalaisen naisen dna:ta.
Poliisia oli erityisesti kummastuttanut, kuinka sama nainen esiintyi niin Lounais-Saksassa, Ranskassa kuin Itävallassakin.
Epäilyjä oli ollut pinnalla jo jonkun aikaa, mutta nyt ne viimein ratkesivat, sillä poliisi ei saanut hiiltyneestä miehestä muuta, kuin tämän haamunaisen dna:ta.
He testasivat vielä toisen yhtiön valmistamalla vanupuikolla ja siinä ei naisen dna:ta näkynyt.
Poliisi on joutunut myöntämään, että tätä mystistä murhaajaa ei ole olemassakaan. Rikospaikkatutkijoiden käyttämät baijerilaisyhtiön vanupuikot eivät olleet puhtaita.
“Haamunaisen paljastuminen likaantuneiksi vanupuikoiksi on Saksan poliisihistorian pahimpia tutkinnan töppäyksiä. Olemattoman rikollisen etsintään on käytetty tuhansia ylityötunteja ja iso tukku rahaa. Surullisinta kuitenkin on se, että yli 40 rikoksen tutkinnassa pitää palata taas lähtöruutuun. “
Think About It. In Reason-
10 heinäkuu, 2009 kello 22:50
miksi ei voi näyttää kauhu videoita!!!!!!!!!