Moni henkilö on väittänyt, että WTC-tornit räjäytettiin, eivätkä ne romahtaneet itsestään. Perusteluja tähän ovat olleet mm. romahtamistyyli, rakennuksissa näkyneet pienet “räjähdykset”, se, ettei tulipalo riitä romahduttamaan sillä tavalla rakennettua rakennusta ja joidenkin ihmisten kertomukset, miten he kuulivat ennen tornin romahtamista räjähdyksiä ollessaan kellarissa.
Harvemmin näitä ihmisiä kuitenkin otetaan todesta, sillä mitä hallitus kertoo täytyy olla totta.(Ihmiset nyt vain ovat liian hyväuskoisia)
Huomionarvoista on myös se, miten Yhdysvaltain hallitus on käyttänyt tätä tapahtumaa hyväkseen (“terrorismin vastaiset” lait, Irakin sota, jne.) Myös on löytynyt tapauksia, missä joku näistä “terroristeista” on löytynyt jostainpäin maailmaa, ja ilmoittanut olevansa elossa., osa näistä tapauksista on kuitenkin todettu vääriksi. Myös tornien räjähdettyä alue suljettiin nopeasti, eikä ketään päästetty tutkimaan jäänteitä. Pitää kuitenkin muistaa, että tämänlaisissa tapauksissa alue yleensäkin suljetaan.
Mutta sitten itse asiaan: Tutkijat ovat löytäneet WTC:n läheltä kerätyistä pölynäytteistä äärimmäisen hienojakoista reaktoitumatonta termiittiä harmaista ja punaisista lastuista, joita löytyi ympäriinsä aluetta.
“Useita rautarikkaita palloja on selkeästi havaittavissa näiden erikoisten punaisten ja harmaiden lastujen sytytyksen jälkeisessä vaiheessa. Punaisen osuuden näistä lastuista on havaittu olevan reaktoitumatonta termiitti-materiaalia ja hyvin aktiivista. Päättelemme, että korkean lämpötilan vähentynyt hapetusreaktio, tarkemmin termiitti-reaktio, on tapahtunut kuumentuneissa lastuissa.”
Ja niille, jotka eivät tiedä, mitä termiitti on kerrottakoon, että se on tavallisin metallin ja metallioksidin yhdistettä. Tavallisin termiitti palaa noin 2500 celsiusasteen kuumuudella, mutta parhaimmillaan voidaan valmistaa jopa 4000 asteen kuumuudella palavaa termiittiä.
Pitää kuitenkin muistaa, että kaikkeen ei kannata aina uskoa.
Jokainen kuitenkin vetäköön oman johtopäätöksensä…
9 kesäkuu, 2009 kello 19:38
Kun avaa vain silmänsä niin huomaa että todisteet puhuvat karua kieltä virallista tarinaa vastaan. Muutenkin haisee koko homma miksi muuten tutkija lautakunta ei maininnnut wtc7 koko raportissaan? Jos kommenteihini usko kannattaa katsoa vaikka google videosta noita 9/11 dokumentteja. Itse olin myös virallisen tarinan kanssa samaa mieltä kunnes katsoin dokumentteja ja tein itse pientä tutkimusta viikon ajan. Jokaisella on tietysti oma mielipide asiasta mutta ainakin itse teen päätökseni todisteiden pohjalta en sen pohjalta mitä kymmenen uutiset minulle syöttää.
9 kesäkuu, 2009 kello 19:39
Kun avaa vain silmänsä niin huomaa että todisteet puhuvat karua kieltä virallista tarinaa vastaan. Muutenkin haisee koko homma miksi muuten tutkija lautakunta ei maininnnut wtc7 koko raportissaan? Jos kommenteihini ette usko kannattaa katsoa vaikka google videosta noita 9/11 dokumentteja. Itse olin myös virallisen tarinan kanssa samaa mieltä kunnes katsoin dokumentteja ja tein itse pientä tutkimusta viikon ajan. Jokaisella on tietysti oma mielipide asiasta mutta ainakin itse teen päätökseni todisteiden pohjalta en sen pohjalta mitä kymmenen uutiset minulle syöttää.
16 syyskuu, 2009 kello 23:35
“Pitää kuitenkin muistaa, että kaikkeen ei kannata aina uskoa.”
no siitä on hyvä lähteä liikkeelle. virallinen totuus ei mene läpi, jos jollekulle menee niin suosittelen em. todisteisiin tutustumista ja mm. kolmannen tornin sortumisen uutisointiin liittyvien epäselvyyksien analysoimista, ihan omalla maalaisjärjellä.